Vaikka päivä kerrallaan eletään, niin vuoden vaihtuessa sitä alkaa miettimään mennyttä ja tulevaa vuotta. Ja vuosien nopeaa kulkua. Tuntuu, että kymmennen vuotta sitten tapahtuneet asiat tapahtuivat eilen. Silti vuoteen, saati sitten kymmeneen vuoteen, ennätää mahtua paljon. Iloa ja surua, toiveiden & tavoitteiden täyttymistä ja karvaita pettymyksiä, hyviä ja huonoja päiviä, siis elämää kaikessa moninaisuudessaan.
Vuoden aikana ennättää myös treenata ja kisata monta kertaa. Ajettuja kilometrejä tai rahanmenoja koirajuttuihin ei tohdi kyllä summata vuoden päätteeksi. Kulunut ja tulevakin vuosi ovat sinänsä poikkeuksellisia, että olen hoitovapaalla, joten varsinainen työ ei harrastuksia haittaa. Tosin niitä palkkatulojakaan ei sitten ole, mutta kummasti koiraharrastukseen saa jostakin rahat kaivettua. Mietin tässä, miten en ole saanut tänäkään vuonna aikaiseksi kirjoitettua treeneistä tai kisoista tänne blogiin tarkemmin. Se johtunee siitä, että kirjoitan treenivihkoon samantien treenatut jutut. Onhan siinä omanlaista, kivikautista blogia kerrakseen :)
Viime aikoina ollaan Pusun kans treenattu agilitya aika normaalisti, tauko tulee sitten kun juoksu tulee. Toivon, että pian, niin päästäs helmikuussa kisaamaan. Rally tokoon tutustuttiin pääasiassa Nenan kans viikonloppukurssilla ennen joulua. Mielenkiintoinen laji, jota jossain muodossa tullaan treenaamaan jatkossakin. Nenalle mielenvirkistykseksi ja Pusulle keskittymisharjoituksena.
Alkavalle vuodelle toivon iloa, terveyttä & hyviä fiiliksiä agilityn parissa ja muutenkin. See you kamut :)
