Oulussa kisattiin Pusun kans vuoden viimeset kisat. Tuomo Pajarin radat olivat erittäin kivoja: sopivasti haastetta, mutta silti sai puotella menemään. En vaan itse saanut kaivettua kunnon kisa-asennetta ja -fiilistä, niin meno oli omalta osaltani vähän tahmeaa. Pusu kyllä teki hienoa työtä. Eka rata oli hyl, kun puomin alla ollut putkiansa osui ohjauksessani kohdalle. Toka radalla tippui yksi rima (kaahotin ohjauksessa IHAN turhaan) ja kolmas rata (tuossa video) oli nolla sijoituksella 3.
Tammikuussa asetettiin tämän vuoden tavoitteeksi FI AVA ja se saavutettiin keväällä. Sen lisäksi kisamenestystä on tullut ja ekat SM-kisatkin Pusu on päässyt korkkaamaan.
Alkava kisatauko tulee hyvään saumaan. Treenataan ja lepotaukoa ainakin juoksukuukauden ajan (oletettavasti se on joulukuussa). Helmikuussa toivottavasti rennolla ja hyvällä tsempillä taas kisakenttiä kohti!
Nenan terveys on vähän reistaillut ja se tietysti huolettaa kovasti. Pääasiassa mumpsi on onneksi oma itsensä. Tutkimukset ovat vielä vaiheessa, eikä mitään tarkkaa diagnoosia ole, odotan että vaiva selviää ja sitä voidaan hoitaa.
Pusun kans treenataan talvella Merjan ryhmässsä, meillä on kyllä taas hyvä treeniporukka! Viikonloppuna Turusen Markus on tulossa kouluttamaan ja maanantaina vielä saadaan olla vierailevan kouluttajan (Sanna Lehtonen) opissa.
Lunta täällä on onneksi edes vähän ja kohta lähdetään iltapäivälenkille metsään. Se on parasta :)

0 kommenttia:
Lähetä kommentti