maanantai, 3. lokakuuta 2011

Muistelua ja tätä päivää

Tässä Nena ja bestiksensä Suru kesällä 2000. Ihania muistoja! Ikäväkseni aloitan tämän tekstin siitä, mihin edellinen loppui... Lenkkikaverimme ja Nenan paras kamu Suru lähti Napin perässä koirataivaan lenkkipoluille. Osanotto Riikan porukalle, taas. Sitten meidän perheen koirakuulumisiin, mistä tämän blogin on tarkoitus kertoakin :) Vaikkakin harvakseltaan päivitän koko blogia, ollaan treenattu ja kisattu ahkerasti. Ja VAIHTELEVALLA menestyksellä ja fiiliksellä. Kesän "pentutauon" jälkeen tuntui aika pitkänkin aikaa, etten oikein osaa ja mikään ei kulje. Rimat kolisivat monesti ja Pusu irtosi välillä hyvin ja välillä jäi pörräämään jalkoihin. EFT Mika ei löytänyt mitään erikoisia jumeja Pususta, rimojen putoaminen liittyi ja liittynee siis ohjaukseen ja vauhdin & häiriön yhteiseen vaikutukseen. Hallikauden aikana onkin tarkoitus treenata hyppytekniikkaa paremmaksi. Ja paljon muutakin treenattavaa kyllä riittää. Viimeisimmät kisat kisattiin eilen Oulussa (Pusulla kaksi starttia). Eka rata meni hyvin, yksi kysyminen tuli radan loppusuoralla (joka oli kylläkin mutkikas, ei suora!), ja siinä Pusu pyörähti. Tuloksena nolla ja sijoitus toinen. Toka radalla yksi rima putosi vauhdikkaassa käännöksessä. Mutta meno tuntui kivalta ja se on kaikista tärkein asia! Nollatilanne ens kesän arvokisoja ajatellen näyttää ihan hyvältä, nollia on viisi (neljä agiradoilta ja yksi hyppikseltä) ja siellä on voittonollakin mukana. Tupla siis puuttuu, toivottavasti se saadaan hallikauden kisoista. Tarkoitus on nyt treenata marraskuun loppuun saakka ja vielä OKK:n kisat marraskuussa kisataan, sitten joulu- ja tammikuu hiljaisempaa agieloa ja lepoa (juoksunkin pitäs sattua tammikuulle). Sitten helmikuusta eteenpäin taas treeniä ja kisastartteja. Jes, sainpas kirjoitettua tämän blogipäivityksen. Mattikin juuri sopivasti päikkäreiltä herää. Moi!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti