Pitkä puolituntinen

Pakko nyt tänne tilittää eilisillan lenkistä... Olin metsälenkillä koirien kanssa. Tavalliseen tapaan molemmat olivat irti ja huolettomasti puhelin välillä puhelimessa ja käppäilin menemään. Välillä tuli muita vastaan ja otin koirat kiinni ja sitten taas vapaaksi. Lähdin sitten (aika kaukana kotoa) lumista mäkeä nousemaan ylös ja Pusu viipotti edellä, Nena perässä. Päästiin pitkä mäki ylös, niin ei näy Nenaa missään! Huutelin ja naksuttelin, kehuin Pusua (mikä yleensä tuo Nenan heti paikalle), eikä näy missään. Siinä vaiheessa alkoi jo hikeä puskemaan kainaloon ja silmäkulmaan... Nenahan on yleensä aina kiinni minussa, eikä tosiaan lähde omille reiteilleen vaan tulee mukana. Soitin kotiin Pasille, että kattelee takapihalle, jos Nepsukainen sattus jostain syystä tulemaan takasin kotiin samaa reittiä. Juoksin Pusun kans pitkin polkuja ja kaikenlaiset kauhukuvat tuli jo mieleen. Pusu olis ollut lähössä kotiin päin, mutta halusin käydä tarkistamassa vielä kauempaa, missä myös monesti liikutaan. Puoli tuntia meni, niin Pasi soitti, että Nena oli tullut tietä pitkin etuovelle, jotta pääsiskös kotiin! Oli vissiin kypsähtäny minun lumitreeneihin ja lähteny auratuille & valaistuille reiteille. Onneksi ei ollut tapahtunu mitään kauheaa. Tarinalla siis onnellinen loppu ja opetus mulle olla tarkempana. Joillekin koiranomistajille karkailut on aika tavallisia, mutta ei mulle ja siksi tämä kyllä säikäytti paljon. Ja ihanaa oli olla sitten koko porukalla kotona. Lassie palasi kotiin <3