Tänään oli kauan odotettu ultra. Pusun mahasta ajeltiin karvoja ja jännityksellä ootettiin, mitä näkyy. Kuten itsekin olin huomannut aiemmin, myös eläinlääkärin mielestä Pusun nisät ovat turvonneet ja vähän vaihtaneet väriä. Pettymykseksi ultrassa ei kuitenkaan näkynyt pentusia, joten Shokin ja Pusun viikon uurastus ei nyt tuottanut tulosta:( En sitten tiedä, kehittääkö Pusu valeraskautta, koska nisäturpoamisen lisäksi on ollut nyt vähän rauhallisempi kuin normaalisti ja pientä pyöristymistäkin on. Tosin eipä oo treenattukaan, mistä pyöristyminen ja rauhallisuus voi myös johtua. Ell sanoi, että on kerran ison rodun kohdalla erehtynyt ultrasta, koska kaiku ei riittänyt tarpeeksi. Joten erehtymisestä ei ole Pusterin kohdalla kyse, kyllä ultrassa ois näkyny, jos jotain olisi tulossa. Ironista sinänsä, että juuri tänään postissa tuli kennelnimen hyväksyminen, eli Lentopusun kennel on olemassa, toistaiseksi ilman ainuttakaan pentuetta... Mutta nimi on onneks kauan voimassa, eiköhän meillä onnistu seuraavan 40 vuoden aikana... Oikeesti kyllä Pusulle vielä yritetään pentusia, se on niin kiva ja nätti shelami!
Eniten minua harmittaa niiden ihanien harrastuskotien puolesta, joihin Pusun pennut olisivat olleet enemmän kuin tervetulleita. Mutta toivoa ei saa menettää, katseet tulevaisuuteen! Itse kävin äsken koirien kans metsälenkillä ja huokailin huokailuni sinne (kun sitä ennen Pasi sai vastaanottaa vuodatukseni). Onneksi Pusu itse ei tiedä murehtia. Märehtiä kylläkin, kun on tullut tuoretta nurmikkoa pihalle:) Kiitos vielä kaikille pentuasiassa mukana jännittäneille ja peukkuja pitäneille!
Nenan kans on jonkin verran treenattu ja mummelilla riittää virtaa. Se on aivan hassu välillä! Nenan ja Caron kisakuviot eivät Pusun pennuttomuudesta muutu, sillä olen itse raskaana ja elokuussa meille tulee vauva. Sitä ei onneks tarvi enää arpoa, onko vai eikö:) Kasvavan mahan vuoksi en kisaa SM-kisoissa, joten kiva kun Nena saa pitää täysillä hauskaa Caron kans. Olen nähnyt jo uniakin karkeloista ja mm. uudesta ohjauskuviosta nimeltä "lestadiolaiset", Caro kysyi unessa, kannattasko Nenan kans tehä tuohon kohtaan lestadiolaiset:) Nythän sitten pääsen itse Nenan huoltajaksi mukaan Vantaalle. Sitä ennen on huomenna epikset ja omat kisat viikonloppuna. Saadaankin Pellikan poppoo yökylään, tervetuloa! Pusua en taida epiksiin mukaan ottaa "kylmiltään" rataa tekemään, aloitetaan aksa sen kans nyt rauhallisesti. Pellossa on 8.6. Rauno Virran agikoulutusta, jonne olen menossa. Ilmoitin yhden mini3 -koiran sinne ja taidan sinne sitten ottaa Pusun mukaan. Kisakuvioita sen kans en oo miettiny lainkaan, katotaan nyt...
Eipäs muuta kuin hännänheilutuksia ja nautitaan olemassa olevista koiruuksistamme täysillä!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Harmittavaa, ettei Pusulle pienokaisia tulekaan. Mutta onnittelut kuitenkin siitä yhdestä tulevasta pienokaisesta! :) Soittelehan, jos liikutte Pyhiksen suunnalla.
VastaaPoistaPaljon onnea teille kuitenkin tulevasta perheenlisäyksestä! :)
VastaaPoistaPusunkin aika tulee vielä, uskon (ja toivon ;)) niin ..
Kisoissapas nähdään! :)
Kiitos! Ja kyllä Pususta vielä joskus tulee hyvä mamma, minäkin uskon niin!
VastaaPoistaPaljon onnea tulevasta perheelisäyksestä :) aivan ihanaa!!
VastaaPoistaOnnittelut koko perheelle tulevasta vauvasta!
VastaaPoista